Myönnetään, blogi on päässyt viime aikoina aivan retuperälle. Eli en ole saanut kirjoitettua. Sori.

Syynä on oikeastaan se, että tämä vuosi on opiskelujen kannalta ollut stressaavampi kuin mikään aikaisempi. Syynä siihen taas ovat opetusharjoittelut, jotka loppuvat huomenna, juhuu! Sitten on enää tehtävänä läjä rästihommia ja kursseja, että pääsisin huhtikuun lopussa lomalle ja saisin sitä ennen kandin paperit kouraan.

Stressi tuo jostain syystä aina mukanaan tarpeen ostaa uutta. Kun ei saa asioita aikaiseksi tai muuten vain stressaa, tulee helposti uskottua mainosmiehiä, jotka tarjoavat pikaista ja helppoa parannusta elämään ihmeellisten kosmetiikkatuotteiden ja rättien avulla. Vaatekauppaostoksille en ole vieläkään sortunut (!), mutta shoppaushimoa on tullut tyydytettyä kirpputoreilla, UFFeilla ja koru- ja kosmetiikkaostoksilla - eli melkein millä vain, mikä ei varsinaisesti ollut lakon mukaan kiellettyä. Leväperäistähän tämä on, myönnetään. Mutta paljon on jäänyt ostamattakin.

Siitä olen ollut yllättynyt, että kirpputorit ovat lopulta tarjonneet vaaterintamalla aivan kaiken sen, mitä olen kaivannut. Asioita on pitänyt odotella pidempään, mutta lopulta mm. hyvät mustat saappaat ja se musta trikoomekko, jota haikailin löytyivät kierrätettyinä - ja tietysti aika halvalla. Yritän jatkaa tällä linjalla sitten syksylläkin, kun lakko lopulta loppuu. Paitsi että kaipaan kyllä kovasti hyvin istuvia farkkuja, jotka ovat kaikki kuluneet puhki tähän mennessä. Mistä saa yli vuoden kestäviä hyviä ja istuvia farkkuja? Tietääkö joku?

Mitenköhän saisin itseni uskomaan, ettei stressi oikeastaan edes lievity shoppaamalla?