Blogini ostoskeskeisyydestä on tullut aika paljon kritiikkiä - eikä missään tapauksessa aiheetta. Tämänhän piti olla kulutuskriittinen blogi. Päätin blogin aloittaessani, että kirjaan tänne ylös myös kaikki ostokseni - olettaen ehkä, että niitä tulisi tehtyä aika harvoin. Toisin kävi, kuten ostosraporteista näkyy. Puolustuksekseni voin sanoa, että ostokset ovat olleet omalla "sallittujen" listallani jo alusta lähtien. Varsinaiseen ostolakkopäätökseenhän kuuluivat lopulta vain vaatekaupat. Muuta kulutusta lupailin vain rajoittavani ja tarkkailevani.

Mutta se puolusteluista. Elämäni on edelleen aika kulutuskeskeistä. Rakastan kirpparishoppailua, haalin kotiini kaikkea ekologisempaa pientä kivaa, enkä (kuten edellisessä postauksessa mainitsin) osaa elää viikkoakaan ilman kosmetiikkaa.Tällä hetkellä etsiskelen kotiini uusia verhoja, jotka taidan päätyä ostamaan Anttilasta. Niin. En siis osaa tyytyä vanhoihin verhoihini, jotka sopisivat sisustukseeni huonommin. Yritän sentään satsata nyt johonkin, mistä pidän vielä seuraavankin muuton jälkeen.

Olen tässä mietiskellyt omaa tyyliäni ja sitä, miten keskeisen sijan se on yllättäen saanut elämässäni. Olen ehkä muutenkin alkanut vähän ulkonäkökeskeisemmäksi viimeaikoina. Siihen liittyy varmaan bänditouhut ja opetusharjoittelut, joiden takia joudun olemaan ihmisten huomion kohteena tilanteissa, joita vähän jännitänkin. Toisaalta siihen liittyy varmasti myös koukuttumiseni muotiblogeihin viime talvena.

Olen ollut aika ekologinen kuluttaja aikaisemmin, mutta nyt vasta olen alkanut sallia itselleni ylimääräisten vaatteiden oston. Tämä on tapahtunut lähinnä sillä perusteella, että se parantaa merkittävästi itsevarmuuttani eri tilanteissa ja saa oloni tuntumaan paljon paremmalta. Näin on kyllä käynytkin, mutta olen alkanut miettiä, mistä se oikeastaan kertoo.

Vaatteet ja tavarat määrittelevät meille ihmistä. Yksi anonyymi täällä kommentoikin, että tämä on tyypillistä juuri länsimaiselle kulttuurille - tiedä sitten häntä, mutta ainakin meillä keskitytään elämässä aika paljon kulutukseen. Tuntuu, että oma "tyylillinen heräämiseni" aiheutti sen, että olen yhä enemmän alkanut määritellä ihmisiä heidän vaatteidensa kautta. Pyrin tästä asenteesta kyllä aktiivisesti eroon, mutta se ahdistaa minua. Toisaalta voi olla, että olen alkanut tulla näistä asenteista tietoisemmaksi sen kautta, että olen kiinnittänyt omaan pukeutumiseeni huomiota.

Muistan monta tilannetta, joissa olen joutunut hyppäämään ensivaikutelman ja ihmisen ulkoisen olemuksen taakse, koska olen huomannut, miten upean ihmisen kanssa juttelen. Esimerkkinä toimivat välillä ihan vain opiskelukaveritkin, mutta yllättäviä kohtaamisia tulee vastaan muuallakin - viimeksi junassa tavatessani nuhjuisen rekkamiehen, joka osoittautui ehkä hyväsydämisimmäksi ihmiseksi, jota olen pitkään aikaan kohdannut.

Ensivaikutelmalla on väliä, ainakin välillä. Siitä on mielestäni kysymys tyylistä; harvemmin hyvää ystävää jaksaa pitkään kiinnostaa, miten pukeudut, mutta ensimmäistä kertaa tavatessasi jonkun, hän kyllä noteeraa, mitä pidät päälläsi. Ehkä meidän kaikkien pitäisi kuitenkin pysähtyä miettimään, miten paljon aikaa tuhlaamme vain antaaksemme itsestämme hyvän vaikutelman puolitutuille tai satunnaisille ihmisille, joita kohtaamme. Ja toisinpäin - paljonko tahdomme antaa toisen ulkonäön vaikuttaa omiin käsityksiimme heistä.

Tyylissä on nykyään tietysti kyse muustakin. Tyylikkyyttä on ihannoitu jo pitkään, mutta nykyään vaatteilla tahdotaan viestittää paljon muutakin kuin ennen. Syy siihen on pitkälle mainonnassa ja tehokkaassa brändäyksessä, joka luo meille mielikuvia tarpeista, joita meillä ei muuten olisi. Jatkuva tarve uudistua leimaa yhteiskuntaamme. Uudistuminen merkitsee meille menestymistä, mikä taas tuntuu olevan vähän turhankin keskeinen arvo yhteiskunnassamme.

P.S. Kirjoittelen blogiin tällä hetkellä yliopiston koneilta, koska uudessa kodissani ei ole nettiyhteyttä. Pahoittelen, jos kirjoitusten taso kärsii (=painottuu esim. ostosraportteihin) ja postaustahti hiljenee.