Noniin. Uusi vuosi alkaa taas, ja lupaan yrittää postailla taas vähän useammin. Ajattelin tässä postailla siitä, miten lakkoni sujuu tälllä hetkellä. Jatkossa lupaan kirjoittaa asiaakin!
Joulu tuli ja meni ja selvisin siitä kerrankin suhteellisen vähällä turhalla krääsällä. Joululahjoiksi ostelin unicefin pehmeitä paketteja, eli annoin rahaa hyväntekeväisyyteen ystävien ja sukulaisten puolesta. Perheelle ja poikaystävälle ostin muutaman kirjan ja siskolle Secco-shopin vetoketjuruusun. Lahjaksikin sain mm. luomuruokaa, kirjoja, levyjä ja lakanoita - ei siis oikeastaan mitään turhaa. Kerrankin näin!
Ostoslistani ensi syksyä varten pyörii edelleen päässäni ja muuttaa muotoaan. Tässä sen taas näkee, miten mieli haluaa asioita, joita en oikeasti tarvitse. Olen käynyt pari kertaa kirppiksillä ja löytänyt jonkun verran hyviä perusvaatteita, joita kaikkia käytän usein. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen huomannut myös jättäväni kivoja ja sopivia vaatteita ostamatta kirpputoreiltakin vain sillä perusteella, että en niitä tarvitse. Jotain siis on ilmeisesti mennyt perille tämän lakon aikana.
Kävin myös kääntymässä Vero Modassa nähdäkseni, mitä pikkumustat maksavat siellä. Olin nimittäin vähällä ostaa pikkumustan parillla kympillä UFFilta, kun tajusin, etten oikeastaan ehkä edes tulisi käyttämään sitä ja että hinta on oikeastaan aika korkea. Vierailu vaatekaupassa alennusmyynnin aikaan ja pitkän tauon jälkeen tuntui hämmentävältä. Halpojen vaatteiden paljous houkutti, mutta samalla jollain tapaa kammotti. Huomasin samalla, miten tyytyväinen olenkaan tämän hetkiseen vaatekaappini sisältöön. Mieleeni tuntuu vihdoinkin iskostuneen, että en oikeasti tarvitse tai kaipaa uusia vaatteita.
Jouduin muuten ostamaan parit uudet rintaliivit ja sukkahousuja, kun vanhat hajoilevat. Sen enempää en ole kuitenkaan lupauksistani luistanut. Paitsi että pikkujouluja varten ostin uuden luomivärin. Luulen, että saatan ostaa uudet mustat nahkasaappaat, kun luottokenkäni hajoilevat. Toinen vaihtoehto on vegaanisaappaat, jotka näin serkkuni jalassa ja ihastuin. Jokatapauksessa olen nyt miettinyt, että tässä kohtaa voisin luistaa lupauksestani, koska ihan oikeasti tarvitsen kevääksi kengät, jotka eivät vuoda heti, kun maa on yhtään kostea.
Olen kuitenkin tyytyväinen tilanteeseen, koska huomaan, että lakko on oikeasti vaikuttanut asenteisiini ja kulutustottumuksiini. Toivottavasti tämä on pysyvää.
Tarvitsen ehdottomasti vuoden päästä:
- uuden syystakin, koska tämänhetkinen on ollut käytössä jo viisi vuotta ja se on tylsä ja kyllästyttää minua.
- uudet jumppahousut, koska tahdon näyttää uskottavammalta aerobic-tunneilla, joilla tunnen oloni oudoksi ja kömpelöksi
- ehkä myös uuden jumppatopin. tai pari.
- uimapuvun ja uimalasit, että voin alkaa harrastaa uintia (saattaa nousta todelliseksi tarpeeksi jo ennen lakon loppua. Ehkä tästä voi joustaa?)
- Paksumman, näihin säihin sopivan mustan tai harmaan neuletakin.
- Mustan tunikan, koska kaikilla uskottavilla tytöillä on sellainen ja Honey Junkien blogi asettaa vastuttamatonta kiusausta
- uudet sadetta sietävät kivat kengät syksyyn
- punaiset ballerinat kesäksi
- pitkän, pitkähihaisen lämpimän pooloneuleen
- uskottavia teepaitoja eri tilanteisiin
- liuta vaatteita, joissa tuntisin olevani uskottava eri tilanteissa: mm. opettaessa, lavalla soittaessa (mm. juhlat, isommat keikat jne), bileissä, hienommissa bileissä, jne jne
- jne.
Pääni huutaa, että tarvitsen tämän kaiken. Toisaalta mietin, että jos kerran aion elää ilman näitä asioita vuoden, niin miten nyt sitten yhtäkkiä ne ovat aivan välttämättömiä vuoden päästä? Huomautettakoon vielä, että nämä kaikki olisivat todennäköisesti jo päätyneet kaappiini, jos en olisi hyvin määrätietoisesti - ja samalla itselleni runsaasti kiukutellen - päättänyt olla niitä ostamatta lakon takia. Tosin osaa näistä vaatteista en ole vielä löytänyt.
Ostin muuten lohdutukseksi itselleni Tigin 30 euron hiustenmuotoilutuotteen ja kävin kirpparilla, josta löysin kivan trikoopaidan. Poden hieman huonoa omaatuntoa, mutta hiustenmuotoilutuotteethan eivät varsinaisesti kuuluneet lakon aiheeseen ja tätä olin harkinnut viikkotolkulla. Ja jos yllä olevaa ehdottomien tarpeiden listaa katsoo, niin eihän tämä ole vielä mitään!
P.S. Näiden lisäksi on tietysti vielä liuta vaatteita, joita kauheasti haluaisin, mutten ole löytänyt näille vaatteille vielä yhtä vakuuttavia perusteluja.
Kävin juuri mummoni luona kylässä. Olemme mummon kanssa tosi läheisiä, joten käyn mummolassa usein ja juttelen mummon kanssa puhelimessa vielä useammin. Tänään mummo esitteli minulle uutta ostostaan, valkoista fleece-liiviä, jonka kanssa "kyllä kelpaa käydä seniorien kanssa kävelyllä". Tämä oli mummon ensimmäinen vaateostos vuoteen. Hän oli harkinnut ostostaan usean yön yli nähtyään sen alkuviikosta Sokoksella, ja käynyt sitten ostamassa sen, kun kävi seuraavan kerran kaupungilla.
Edellisen kerran mummo esitteli minulle uutta vaatettaan ehkä pari vuotta sitten. Sekin oli joku laadukas neuletakki, jonka olen sen jälkeen nähnyt mummon päällä usein. Mummo ei siis osta vaatteita kuin harvoin, ja sitten kun ostaa, hän esittelee vaatteita onnellisena muille, pitää niitä hyvässä kunnossa ja käyttää pitkään. Minun mummoni ei ainakaan sorru heräteostoksiin, vaikka joskus harvoin alennusmyynneistä on löytynyt hyvät ja laadukkaat kengät.
Mummoni on helsinkiläinen kaupunkimummo ja pitää tyyliään tärkeänä asiana. Siitä kertoo sekin, että hän puhuu tyylistään usein ja kehuskelee, kuinka hänellä nuorena oli kaunis klassinen tyyli. Vaatekaappilöydöt hän esittelee minulle myös. Kaapista kun tosiaan löytyy usein vaatteita, jotka kymmenen vuoden käyttötauon jälkeen taas mahtuvatkin päälle.
Vaikka mummo joskus sivulauseessa mainitseekin muodin, hänen oma tyylinsä tuntuu olevan ajaton. Hän oikeastaan paheksuu niitä nirppanokkaisia city-mummoja, jotka käyvät Sokoksella ja Stockalla shoppailemassa ihan vain huvikseen. Mummo ei ymmärrä, mitä nautintoa saa vaatteiden hypistelystä ja niiden ostamisesta itselleen. Uskon kuitenkin, että mummoa pidetään omissa piireissään hyvinkin tyylikkäänä. Paksut hopeiset hiukset on aina kammattu siististi, eikä vuosia toimineet vaateyhdistelmät petä koskaan. Mummon tyyli ei perustu siihen, että päällä on aina jotain uutta ihasteltavaa, vaan siihen, että vaatteet ovat hitsautuneet kiinteäksi osaksi mummon omaa persoonaa.
Ruokapuolella mummo suosii kotimaista - joskin syö lihaa aina silloin tällöin. Mummo ei kuitenkaan koskaan päästä ruokaa vanhenemaan. Ja perheeni kautta hän on jopa kiinnostunut kasvisruuasta ja luomusta. Sähköä ja vettä mummo käyttää hillitysti. Hän sammuttelee lamppuja huoneista, joissa ei itse ole ja päivittelee turhaa elektroniikkaa ja sitä, miksei digiboksia saa napista painamalla kokonaan pois päältä. Mummon sanoin: "säästäväisyys on kaiken A ja O".
Otetaan mallia mummoista!
Mitä mieltä olette uudesta nimestä?
Ostin tiistaina uudet farkut kirpparilta (5 e ja kuin uudet, oih) ja eilen sorruin ostamaan anttilasta aerobic-tossut ja luomupuuvillapitkikset. Joku sanoisi, että lakko on siis jo sortunut, mutta puolustelen nyt vähän kuitenkin.
Farkut olivat kirpparilta ja kirppariostokset olivat alunperin muutenkin sallittuja. Aerobic-tossujen ostamista olen vältellyt tähän asti jo monta vuotta, joten niiden ostoa on vähän vaikeampi perustella. Olen kuitenkin innostunut käymään ohjatuilla liikuntatunneilla ja joutunut jättämään pitkään väliin tunteja, joihin vaaditaan kenkiä. Syksyn pimeys väsyttää ja olen yrittänyt piristää itseäni liikkumalla. Lenkkarit olivat alennuksessa (miten surkea syy!) ja nyt minulla ei ole sitäkään tekosyytä jättää liikuntatunteja väliin. Sitäpaitsi nyt en varmaan lopun elämäni aikana joudu ostamaan aerobic-tossuja. Ei ne nyt sentään niin kovalla kulutuksella tule olemaan. Pitkikset ostin, koska palelen. En tiedä, mihin viime talven pitkikset, legginsit ja sukkahousut ovat kadonneet, mutta ainakaan ne eivät majaile kotonani. Ja oli ne sentään onneksi suomalaiset ja luomupuuvillaa.
Olen vähän huolestunut tästä äkillisestä shoppaushimostani. Ostimme kotiini myös levyhyllyn, jota ilman huoneessani lojuisi vähän turhan monta pahvilaatikkoa koko vuoden. Kävin kampaajalla hetken mielijohteesta (mitä en yleensä koskaan tee) ja ostin Clashin levyn, koska en osannut lähteä Anttilan alelevyjen keskeltä ostamatta mitään ja koska se on hyvä levy ja uskoin sen piristävän minua. Lisäksi käyn ruokakaupassa aina kun tekee mieli jotain ja ostan sieltä mitä vain mitä tekee mieli - en tosin lihaa, ja pyrin edelleen ostamaan luomua ja reiluakauppaa aina kun on vaihtoehto.
Syytän käytöksestäni pimeyttä. Väsyn ja tarvitsen energiaa ja uskon saavani sitä suklaasta ja kaikesta turhasta. Hyvä, etten ole sortunut ostamaan vaatteita kaupoista. Houkutus on kyllä ollut niin iso, että ilman tätä lakkoa ja blogia minulla olisi hyllyssäni se kiva tunika, ihana neulepoolo, kiva teepaita ja alekengät, jotka huutelivat minua kauppojen näyteikkunoissa aikaisemmin viikolla. Olen taas alkanut juomaan kahvia monta kuppia päivässä. Mieltä ei tosin yhtään virkistä se, ettei yliopistolta saa enää reilun kaupan kahvia, vaan jotain pauligin Mundoa, jossa on joku nerokas oma sertifikaatti taas selittämässä, että tää on hei hirveen eettinen valinta.
Nyt pitäisi vain itsekin oppia ajattelemaan niinkuin kannustin viime postauksessani. Onni ei löydy vaatteista.
Vaikuttaako pimeys teihin samalla tavalla?
Varsinkin stressaantuneena päädyn usein lohdukeostoksille. Usein ostan vain suklaata ja hyvää teetä, joskus hyvän levyn alennuskorista ja jos stressi kohdistuu ulkonäkööni, painun kosmetiikkaostoksille tai ostan uusia vaatteita. Kurja olo tuntuu aina hyvältä perustelulta; pitäähän sitä nyt vähän itseensäkin satsata. Usein ostosrumban päätteeksi olen vielä kiukkuisempi ja väsyneempi ja kotona sysään ostokseni kaappiin vähän nolona. Noh, suklaa ja tee usein tulevat heti käyttöön. Ne ovatkin edellä mainituista varmasti parhaat hemmotteluostokset - varsinkin, jos omatuntoa puhdistaa reilunkaupan leima.
Keskiviikkona ostin itselleni hiusvärin. Minulla on iso keikka huomenna ja tenttiin lukeminen stressasi kovasti, joten päätin satsata vähän ulkonäkööni. Ammoniakkimömmö hiuksissani koin kuitenkin keskiviikkoiltana aika kovaa syyllisyyttä siitä, mitä kemikaaleja turhamaisuuksissani huuhdon alas viemäristä. En edes uskalla käyttää ympäristöystävällisyyttä mainostavia värejä, koska pelkään, että värin tulos on yhtä kiilloton ja tylsä kuin väripurkin kannessa. Se siitä hemmottelusta siis. En ainakaan keskiviikkona tuntenut oloani kovinkaan rentoutuneeksi värjäyksen jälkeen. Ilta kului siinä, kun tuijottelin tummenneita hiuksiani huolestuneena peilistä ja stressasin, että tuliko niistä nyt edes hyvät. No, tuli niistä onneksi ja nyt olen jo aktiivisesti unohtamassa keskiviikkoisen syyllisyydentunteen.
Olen yrittänyt kasvattaa itseäni ymmärtämään, että mainosten huutamat asiat eivät rentouta ja paranna elämääni. Hyvä ruoka ja lämmin juoma rauhoittaa kyllä hetkellisesti, mutta uudet vaatteet saattavat jopa ärsyttää ja nolostuttaa. Sitäpaitsi kaupoissa ravaaminen on todella väsyttävää puuhaa. Uusiksi hemmottelukeinoiksi ovat pikkuhiljaa nousseet tanssitunnit ja muukin liikunta tai hyvä kirja ja kuppi teetä kotona. Stressiä purkaa myös kävely ulkona ja vanhan tutun levyn laittaminen soimaan - ja parasta vielä jos tämä kaikki tapahtuu hyvän ystävän kanssa. Ostoshalleissa ravaaminen sen sijaan vain lisää stressiä ja hektisyyden tunnetta.
Pitäisi aina muistaa, että mainokset ovat ammattilaisten tarkasti tekemää aivopesua. He saavat melkein minkä vain asian puettua houkuttelevaksi, jos tahtovat. Silmien sulkeminen niiltä markkinoilta olisi aika tervettä. Ehkä alan aktiivisemmin kääntämään katseeni pois näyteikkunoiden mainoksista. Eilen muistin myös laittaa oveeni "ei mainoksia, kiitos" -lapun. Suosittelen kaikille myös Elisan metodia: välttäkää kaupungilla käymistä, jos suinkin mahdollista. Itse joudun kävelemään keskustan läpi päivittäin, mutta yritän sentään välttää ostoskeskuksiin astumista.
Vaikuttavatko mainokset teidän hemmottelutottumuksiinne?
Inhottava syysflunssa iski minuun ja nyt olen vanhempieni luona hörppimässä kuumaa inkivääriteetä ja lukemassa kirjoja. Eilinen sade kasteli syyssaappaani ja pahoitti mieleni ja illalla tulin kotiin kurkku kipeänä.
Eilen pörräsin Helsingin keskustassa koko päivän ja minuun iski taas kauhea tarve saada uusia vaatteita. Tarve lähti oikeastaan liikkeelle siitä, että piipahdin Fredan UFFilla ja löysin sieltä kivat mustat (poikien) farkut. Vedin housut jalkaani saman tien, mutta kadulla alkoi tuntua, etteivät ne käy millään yhteen muiden vaatteitteni kanssa. Tein siis saman kuin monta kertaa ennenkin: livahdin Kapphallin pukukoppiin vaihtamaan vaatteita. Kapphallissa oli käynnissä alennusmyynnit ja otin pukukoppiin mukaani pari alennustoppia, etten näyttäisi epäilyttävältä kävellessäni suoraan pukukoppiin ilman mitään sovitettavaa. Kopissa sitten huomasin, että ruudullinen kauluspaita kävisi täydellisesti yhteen uusien housujeni kanssa ja että sehän on "just sellainen, mitä olen joskus kaivannut". Niinpä. Olin vahva, enkä ostanut kauluspaitaa, mutta haikailin sen perään koko loppupäivän ja suunnittelin, voisinkohan löytää kirpparireissulta joskus vastaavaan tai muokata miesten kauluspaidasta itselleni sopivan.
En ole kaivannut vaatekauppoihin muutamaan viikkoon. Olen ohittanut alennusmyynnit hymähtäen niille turhamaisille hulluille, jotka niissä jaksavat väsyttää jalkojaan. Olen alkanut pitämään enemmän ja enemmän jo omistamistani vaatteista ja niiden yhdistelemisen vaivattomuudesta. Muotiblogitkaan eivät ole kiinnostaneet minua vähään aikaan lainkaan, vaan olen ollut suorastaan pettynyt, kun en saa niistä samaa mielihyvää kuin kesällä. Mutta ei tarvittu kuin yksi vierailu pukukoppiin ja olen luonut itselleni tarpeen ruudulliseen kauluspaitaan. Toinen tarpeeni on musta trikoomekko, johon törmäsin suuren käsityölehden sivuilla. Katsellessani vaatekaappiani ja asusteitani ajattelen jo, miten hyvin niin moni vaate ja asuste sopisikaan sen mustan mekon kanssa. Käyttäisin sitä varmaan joka päivä, ajattelen - varmaan Honey Junkien mustien tunikoidenkin innoittamana.
Uusien vaatteiden kaipaaminen luo ikävällä tavalla myös tyytymättömyyttä. Minua harmittaa, että olen päättänyt pysyä koko vuoden ostolakossa, enkä voi ostaa sitä hepposta kauluspaitaa tai kangasta trikoomekkoon - ainakaan joustamatta periaatteistani. Oma vaatekaappi tuntuu taas yhtäkkiä tylsältä kompromissilta, vaikka viime viikolla ihastelin, kuinka oman näköiseni olen siitä tehnyt - ja kuinka helposti vaatteet yhdistyvät toisiinsa.
Tällä hetkellä päässä soivat hälytyskellot kehottavat unohtamaan kauluspaidan ja mustan tunikan ja kenkäkaupan ikkunassa nimeäni huutaneet saappaat. En tarvitse niitä ja olen tyytyväisempi ilman mainonnan ja muodin aivopesua. Sitä paitsi tällä hetkellä, flunssan kourissa, parhailta vaatteilta tuntuvat kauhtunut vanha villapaita, villasukat ja verkkarit - asusteina suuri teekuppi ja hyvä kirja.
Kyllä tämä ostolakko taitaa tehdä minulle vain hyvää.
Blogini ostoskeskeisyydestä on tullut aika paljon kritiikkiä - eikä missään tapauksessa aiheetta. Tämänhän piti olla kulutuskriittinen blogi. Päätin blogin aloittaessani, että kirjaan tänne ylös myös kaikki ostokseni - olettaen ehkä, että niitä tulisi tehtyä aika harvoin. Toisin kävi, kuten ostosraporteista näkyy. Puolustuksekseni voin sanoa, että ostokset ovat olleet omalla "sallittujen" listallani jo alusta lähtien. Varsinaiseen ostolakkopäätökseenhän kuuluivat lopulta vain vaatekaupat. Muuta kulutusta lupailin vain rajoittavani ja tarkkailevani.
Mutta se puolusteluista. Elämäni on edelleen aika kulutuskeskeistä. Rakastan kirpparishoppailua, haalin kotiini kaikkea ekologisempaa pientä kivaa, enkä (kuten edellisessä postauksessa mainitsin) osaa elää viikkoakaan ilman kosmetiikkaa.Tällä hetkellä etsiskelen kotiini uusia verhoja, jotka taidan päätyä ostamaan Anttilasta. Niin. En siis osaa tyytyä vanhoihin verhoihini, jotka sopisivat sisustukseeni huonommin. Yritän sentään satsata nyt johonkin, mistä pidän vielä seuraavankin muuton jälkeen.
Olen tässä mietiskellyt omaa tyyliäni ja sitä, miten keskeisen sijan se on yllättäen saanut elämässäni. Olen ehkä muutenkin alkanut vähän ulkonäkökeskeisemmäksi viimeaikoina. Siihen liittyy varmaan bänditouhut ja opetusharjoittelut, joiden takia joudun olemaan ihmisten huomion kohteena tilanteissa, joita vähän jännitänkin. Toisaalta siihen liittyy varmasti myös koukuttumiseni muotiblogeihin viime talvena.
Olen ollut aika ekologinen kuluttaja aikaisemmin, mutta nyt vasta olen alkanut sallia itselleni ylimääräisten vaatteiden oston. Tämä on tapahtunut lähinnä sillä perusteella, että se parantaa merkittävästi itsevarmuuttani eri tilanteissa ja saa oloni tuntumaan paljon paremmalta. Näin on kyllä käynytkin, mutta olen alkanut miettiä, mistä se oikeastaan kertoo.
Vaatteet ja tavarat määrittelevät meille ihmistä. Yksi anonyymi täällä kommentoikin, että tämä on tyypillistä juuri länsimaiselle kulttuurille - tiedä sitten häntä, mutta ainakin meillä keskitytään elämässä aika paljon kulutukseen. Tuntuu, että oma "tyylillinen heräämiseni" aiheutti sen, että olen yhä enemmän alkanut määritellä ihmisiä heidän vaatteidensa kautta. Pyrin tästä asenteesta kyllä aktiivisesti eroon, mutta se ahdistaa minua. Toisaalta voi olla, että olen alkanut tulla näistä asenteista tietoisemmaksi sen kautta, että olen kiinnittänyt omaan pukeutumiseeni huomiota.
Muistan monta tilannetta, joissa olen joutunut hyppäämään ensivaikutelman ja ihmisen ulkoisen olemuksen taakse, koska olen huomannut, miten upean ihmisen kanssa juttelen. Esimerkkinä toimivat välillä ihan vain opiskelukaveritkin, mutta yllättäviä kohtaamisia tulee vastaan muuallakin - viimeksi junassa tavatessani nuhjuisen rekkamiehen, joka osoittautui ehkä hyväsydämisimmäksi ihmiseksi, jota olen pitkään aikaan kohdannut.
Ensivaikutelmalla on väliä, ainakin välillä. Siitä on mielestäni kysymys tyylistä; harvemmin hyvää ystävää jaksaa pitkään kiinnostaa, miten pukeudut, mutta ensimmäistä kertaa tavatessasi jonkun, hän kyllä noteeraa, mitä pidät päälläsi. Ehkä meidän kaikkien pitäisi kuitenkin pysähtyä miettimään, miten paljon aikaa tuhlaamme vain antaaksemme itsestämme hyvän vaikutelman puolitutuille tai satunnaisille ihmisille, joita kohtaamme. Ja toisinpäin - paljonko tahdomme antaa toisen ulkonäön vaikuttaa omiin käsityksiimme heistä.
Tyylissä on nykyään tietysti kyse muustakin. Tyylikkyyttä on ihannoitu jo pitkään, mutta nykyään vaatteilla tahdotaan viestittää paljon muutakin kuin ennen. Syy siihen on pitkälle mainonnassa ja tehokkaassa brändäyksessä, joka luo meille mielikuvia tarpeista, joita meillä ei muuten olisi. Jatkuva tarve uudistua leimaa yhteiskuntaamme. Uudistuminen merkitsee meille menestymistä, mikä taas tuntuu olevan vähän turhankin keskeinen arvo yhteiskunnassamme.
P.S. Kirjoittelen blogiin tällä hetkellä yliopiston koneilta, koska uudessa kodissani ei ole nettiyhteyttä. Pahoittelen, jos kirjoitusten taso kärsii (=painottuu esim. ostosraportteihin) ja postaustahti hiljenee.
Samankaltainen tilanne sattui viime viikolla, kun olin unohtanut meikkipussini vanhempieni luokse - taas väärään kaupunkiin. Jouduin olemaan viikon aikana paljon esillä, mm. luokan edessä opettamassa, joten meikittömyys tuntui vähän ahdistavalta ajatukselta. Lähdin siis etsimään tällä kertaa vähän ekologisempaa kosmetiikkaa.
Löysin Ekolosta Lavera-merkkisen ripsivärin, jonka valmistukseen on käytetty mahdollisimman ekologisia aineita, eikä tuotetta ole testattu eläimillä. Purkin hinnaksi tuli 16 euroa ja harmi kyllä tuote osoittautui isoksi pettymykseksi. Ripsiväristä lähtee väriä niin vähän, että sitä täytyy lisäillä monta kerrosta, eivätkä ripset jää edelleenkään kovin tummiksi ja tuuheiksi. Väri antaa kyllä mukavasti pituutta ripsille ja erottelee, eikä klimppiinny ripsiin. Joillekin tuuhearipsisemmille se siis saattaakin sopia, mutta omilleni kaipaan enemmän tehoa.
Meikkivoiteen - jota ilman en koe pärjääväni viikkoakaan - löysin Body Shopista. Ja okei, Body shop ei ehkä ole kaupoista ekologisin, mutta ainakaan tuotteita ei testata eläimillä. Sain parasta palvelua ikinä; myyjä kokeili eri sävyjä kasvoilleni ja ohjeisti niin hyvin, että uskaltauduin ostamaan 20 euron öljyttömän meikkivoiteen. Voide on osoittautunut ihan kohtuulliseksi, vaikka pidän edelleen enemmän omasta lumenen luonnollisen jäljen jättävästä voiteesta. Body shopin voide taas on aika peittävä ja sävy on vähän liian punertava iholleni. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen.
Ekolosta sattui mukaan myös Ole Hyvä -sarjan käsisaippua ja vartaloshampoo. Näitä suosittelen ehdottomasti! Sarjan tuotteet ovat suomalaisia, ekologisesti valmistettuja ja luontoon täysin hajoavia. Tuoksut ovat luonnon omia ja aivan ihania. Kaiken lisäksi Ruohonjuuressa ja Ekolossa voi käydä ostamassa tuotteita omaan purkkiin, joten pakkausjätteestäkään ei tarvitse huolehtia.
Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni myös Tampereen Ruohonjuuressa perjantaina. Valikoima on todella kattava ja hyvä. Sieltä löytyy ekologisempaa kosmetiikkaa, ruokaa ja mm. Globe Hopen vaatteita ja laukkuja. Tekisi mieli käydä sielläkin vielä tutkimassa reilun kaupan tee-, kahvi- ja suklaalaatuja, joita näyttää löytyvän aika mukavasti. Itselleni mukaan tarttui hyvän tuoksuinen ja hellävarainen Sante-deodorantti, Frantsilan luonnonhammastahna (hyvää!) ja levy Maya-luomuchilisuklaata (tosi hyvää!).
Paikallisia ekokauppoja pitäisi käyttää enemmänkin hyväksi. Ajattelin liittyä luomuruokapiiriin heti kun saan muutettua ja selvitettyä, miten tulee toimia. Piirejä on ympäri Suomea ja niiden kautta saa hyvää ja tuoretta luomuruokaa suoraan tuottajilta. Loistava systeemi!
Viimeistään nyt, kun on kyseessä jo toinen ammuskelu, on alettava puhua ilmiöstä, joka vaivaa jollain tavalla koko Suomea. Jotain on pielessä maan arvoissa, kun taloudellisesti hyvinvoivassa maassa on niin paljon väkivaltaa, masennusta ja itsemurhia. Ihmiset eivät voi oikeasti kovin hyvin, mutta ongelmat tahdotaan vain lakaista maton alle.
Jokelasta nousi suuri kohu, mutta mitään ihmeempiä toimenpiteitä vastaavan välttämiseksi ei tehty. Mielenterveyspalveluiden määrärahoja ei koroteta millään ja jonot pahenevat. Auvinenhan haki apua ennen ammuskeluja, muttei saanut muuta kuin mielialalääkkeitä, jotka ilmeisesti veivät kaiken lisäksi hänen ajatuksiaan entistä ikävämpään suuntaan. Jostain muistaisin lukeneeni, että joku yhdysvaltalainen kouluammuskelija oli käyttänyt samoja mielialalääkkeitä kuin Auvinen.
Kauhajoen tapauksessa hirvittävää on sekin, että ampuja vaikutti kaikkien haastateltujen mukaan täysin tervejärkiseltä ja mukavalta pojalta. Perhetaustasta ei ole löydetty vaikeuksia ja poika ei ole edes vaikuttanut syrjäytyneeltä koulussa. Hän asui yksin ja haki seuraa joltain netin deittipalstalta, mutta niinhän tekee moni muukin.
Jos näistä ampumistragedioista voisi jotain hyvää seurata, niin ehkä yhteiskunnan arvoilla olisi toivoa edes vähän pehmetä. Tällä hetkellä politiikassa tärkeää on talouden tasainen kasvu ja ihmisten urakehitys. Muistan, kuinka koulussa hoettiin Suomen olevan hyvinvointivaltio, ja kuinka meillä menee niin hyvin. Minussakin tällainen yksiulotteisuus nostattaa kylmiä väreitä, miten sitten niissä ihmisissä, joilla on oikeasti vaikeaa? Opettajankoulutuksessakin asetetaan koulutuksen tavoitteeksi usein vain tuloksellisuus - ei se, että oppilailla menisi oikeasti paremmin elämässä.
Puistattaa, ettei tänäänkään ole ollut puhettakaan siitä, että tehtäisiin mitään oikeita päätöksiä tilanteen parantamiseksi. Nuorisotoiminnan ja mielenterveystyön määrärahoja saisi korottaa kunnolla, mutta mitään ei kuulu. Haloo hallitus! Tulisikohan kunnallisvaaleihin jotain uutta teemaa näiden ammuskelujen jälkeen. Siis muutakin kuin muutoksia aselakiin, jotka nekin kyllä tulisivat tarpeeseen.
Blogini keskittyy ekologisuuteen ja kulutuksen varjopuoliin. Talouden pyörittämässä yhteiskunnassa ongelmat ovat kuitenkin myös syvemmällä yhteisessä arvomaailmassa. Mistä löytyisi sitä yhteisöllisyyttä, elämänläheisyyttä ja toisista välittämistä, jota nyt kaivattaisiin?
Toinen tuuletuksen aihe on se, että kävin juuri allekirjoittamassa vuokrasopimuksen uuteen kämppääni. Kämppä on aivan ihana, samoin kuin kämppikseni ja vuokraisäntä. Kaikki meni ihanan mutkattomasti ja pian asumme keskustassa unelmakaksiossa hyvän ystäväni kanssa. Voiko päivä mennä enemmän putkeen? Uudessa kämpässäni on muuten sauna, mikä on tämän bloginkin kannalta vähän noloa. Sen takia emme kämppää kyllä hankkineet, ja pitää sitten yrittää rajoittaa saunomishalujaan vähän energiansäästön takia. Sauna herättää kyllä välillä pientä puistatustakin. Tuntuu typerältä, että kerrostaloasuntoihinkin pitää nykyään rakentaa saunoja, kun kerran pohjakerroksessa on yleinen sauna kaikille. Höh.
Projekti on edennyt nämä pari viikkoa oikein mainiosti ja monia ajatuksia on herännyt mieleen. Parasta on, että olen omaksunut lakon ajatukset niin, ettei tee edes mieli lähteä vaatekauppoihin etsimään uusia vaatteita. Tuntuu, että yksi plussa tässä projektissa on ennen pitkää myös oman vaatekaapin selkeytyminen ja aamupukeutumisen helpottuminen. Kun ei ole uusia vaatteita, ei tule tarvetta käyttää niitä ja yhdistellä niistä erilaisia asukokonaisuuksia. Jos en käy paljon kirppareilla, niin loppuvuodesta olen käyttänyt kaikki mahdolliset vaateyhdistelmäni jo niin moneen kertaan, että tiedän kyllä mikä sopii mihinkin. No, toisaalta en tiedä, miten paljon osaan olla kirppareista erossa.
Kiitos kaikille vielä, jotka käytte lukemassa tätä blogia! Yritän pitää jonkinlaista tasoa yllä, että jaksatte täällä pyöriä jatkossakin!
Ihanaa huomata, että blogissani oli heti eilen käynyt lukijoita! Kiitos kommenteista! Ilman niitä tätä tuskin jaksaisi pitkään kirjoittaakaan.
Haasteeni koskee siis nimenomaan vaatekauppoja. Tavoitteena on vähentää muutakin kulutusta ja etenkin kääntää sitä ekologisempaan suuntaan. Mitään ekologisuuden jumalatarta en yritäkään leikkiä, eikä tarkoitus ole asettua muiden yläpuolelle saarnaamaan. Tarkoitus on todella vaan kokeilla, osaanko olla vuoden ilman vaatekauppoja, ja kontrolloida ja pohtia omia kulutustottumuksia sen kautta.
Kirjoitin eilen postauksessani, että sallin joitakin poikkeustilanteita. Tässä pari syytä siihen:
1. Olen satunnaisesti keikkaileva muusikko ja joskus tulee tilanteita, että keikoille täytyy etsiä vaatetta kaupasta. Sitä tapahtuu hyvin harvoin, mutten tahdo ostolakkoni takia olla bändin musta lammas, joka ei suostu yhtenäiseen vaatetukseen.
2. Elämäni sijoittuu kahteen kaupunkiin ja usein tulee tilanteita, että vaatteet, joita tarvitsen ovat väärässä kaupungissa. Näitäkin tilanteita on onneksi harvoin ja yritän tänä vuonna välttää niitä suunnittelemalla tarkemmin, mitä otan mihinkin mukaani. Ongelmatilanteet koskevat aika usein sukkahousuja, sukkia tms., joten isoista vaatehankinnoista ei ole kyse.
3. Olen mestari kadottamaan vaatteita. Osa vaatteista katoaa poikaystävän kämpän mustaan aukkoon, osa - ja tämä koskee varsinkin lapasia ja pipoja - katoaa johonkin bussissa, baarireissulla tai yliopistolla. En aio elää talvea pää paljaana, jos kaikki piponi katoavat johonkin. (Vaikka tietysti ensimmäiseksi suuntaan kirpparille etsimään uutta pipoa!)
Postauksen otsikko tuli muuten mieleen luomupuuvillapaidasta, jonka soin itselleni tänään Lindexillä. Tuota lausetta on muistaakseni toitotettu muuallakin. Olkoon se nyt sitten vaikka tämän vuoden mottoni.
Muistan muuten jostain lukeneeni, että joku suomalainen pariskunta eli joskus todella vuoden (vai oliko se sittenkin kuukausi?) ostamatta mitään. He dyykkasivat ruuan roskiksista, pärjäsivät vanhoilla vaatteillaan - ja lopulta varastivat vessapaperin julkisista vessoista. Tämä on ihan lässyä hommaa siihen verrattuna.
Päätös eli blogini teema menee siis näin: haastan itseni olemaan ostamatta uusia vaatteita kaupasta ainakaan vuoteen. Poikkeustilanteita saattaa tulla, mutta raportoin niistä erikseen tähän blogiin. Kirpparishoppailu on edelleen sallittua, samoin kuin UFFit ja muut second hand -kaupat. Päätin myös, että ennen kuin varsinainen projekti alkaa kunnolla, minun on ostettava varastoon vähän vaatteita (kröhöm...). Pitkällisen kartoituksen perusteella olen todennut, että tarvitsen vielä muutamia paksuja sukkahousuja kivoilla kuoseilla ja parit polven yli ulottuvat sukat. Niiden kanssa kelpaa sitten käyttää kivoja kirpparihameita! Sukka- ja alusvaateostoksille saattaa muutenkin tulla tarvetta, mutta olen yrittänyt hoitaa niitä jo ennakkoon niin ettei niiden takia tarvitsisi mennä kiusaamaan itseäni vaatekauppaan.
Annan siis vielä ensi viikon itselleni armonaikaa. Sen jälkeen lupaan, etten käy enää kaupoissa ostelemassa itselleni kaikkea kivaa noin muuten vaan.
Teemaan kuuluu tietysti muukin kuluttaminen. Yritän pärjätä mahdollisimman ekologisilla pesuaineilla, ostaa luomuruokaa ja reilua kauppaa. Olen kasvissyöjä jo valmiiksi, enkä omista ajokorttia, joten niillä mennään edelleen. Yritän välttää turhia kosmetiikkaostoksia ja vahtia ostamieni kosmetiikkatuotteiden ekologisuutta. Ja ylipäätään turhan tavaran ostaminen on nyt pannassa. Muutamme pian uuteen kotiin ystäväni kanssa, joten en voi kieltää itseltäni sisustustavaroiden ostelua, mutta yritän pysyä kohtuudessa. Myöhemmin tässä blogissa yritän myös vähän selventää, miksi tähän projektiin lähdin ja miksi oikeastaan koen kuluttamisen vähentämisen tärkeäksi.
Korostan vielä, että pidän muodista ja kivoista vaatteista paljon ja ajatus tästä blogista syntyi osittain siksi, että olen löytänyt itseni aika monta kertaa selailemassa ihania muotiblogeja verkossa. Ne blogit osaltaan ovat yllyttäneet ostamaan vähän turhankin paljon vaatteita, joten tämä on ehkä myös pieni vastareaktio muotiblogimaailmaan. Ei siinä, monet bloggaajathan ovat loistavia kierrättäjiä ja miettivät paljon omien valintojensa ekologisuutta blogeissaan.
Yritän raportoida projektin onnistumisesta noin kerran viikossa. Blogia kirjoitan lähinnä siksi, että tahdon osoittaa tällaisen projektin mahdolliseksi - tinkimättä siitä, että tahdon edelleen kiinnittää huomiota siihen, mitä päälleni puen. Toisaalta blogi on minulle myös itsekontrolloinnin väline. Ilman tätä blogia projekti tulisi tuskin koskaan onnistumaan.
Kommentit ovat erittäin tervetulleita! Tästä se siis lähtee.
