Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja
22-vuotias opiskelijatyttö yrittää elää vuoden ostamatta uusia vaatteita, vähentäen kulutustaan muutenkin.
12.01.2009 - 11:31
Näinä aikoina, kun talous voi huonosti, kulutuksenvastaisuus tuntuu välillä ristiriitaiselta. Pääministerimme on kehoittanut meitä kaikkia kuluttamaan enemmän, ihan noin yleisesti ja netissä on julkaistu lamalaskureita, joissa kerrotaan, miten pahasti vahingoitamme Suomen taloutta yksittäisillä säästövalinnoillamme.

Lama on kurja juttu, enkä toivo, että päädymme siihen. Jotain tästä yhteiskunnasta ja taloudesta kertoo kuitenkin se, että tällaisia kriisejä voi syntyä ja näin yllättäen. En ihan usko, että veronkevennykset ja "kansan ostovoiman parantaminen" on oikea ratkaisu taloudelliseen huonovointusuuteemme. Vähän pelottaa, miten käy jo nyt huonon sosiaaliturvan, terveydenhuollon ja muiden kunnallisten ja valtion palveluiden.

Samaan aikaan pitäisi säästää ympäristöä ja nostaa kansantaloutta. Mitä siis tehdä? Nyt on puhuttu paljon eettisestä kuluttamisesta; yhtä hyvä on pistää rahaa ekologisiin tuotteisiin, luomuun ja reiluunkauppaan ja kestäviin, hyviin (kalliisiin) tuotteisiin ja palveluihin. Tällä viikolla aionkin pitää suomalaista kansantaloutta yllä käymällä kampaajalla, ostamalla itselleni reilunkaupan laten kahvilasta ja ostamalla pari luomuherkkua Ekolosta.

Piristävä suhtautumistapa löytyi myös Ruoki lamaa! -facebookryhmästä:

"Mieti mitä ostat.
Kilpailuta työnantajasi.
Korjaa, parsi, kierrätä.
Maksa omat velkasi, älä pankinjohtajien.

Muista, että on niitä lamoja ennenkin ollut.

Suomalainen elinkeinoelämä on lähtenyt laajalla rintamalla selättämään lamaa yhteiskampanjan voimin. Muunmuassa Bob Helsingin ja ETLA:n keskiviikkona käynnistämän Älä ruoki lamaa -kampanjan tehtävä on korvata ihmisten tietoisuus lamasta sokean kulutuksen ja lamaan johtaneiden virheiden unohtamisen eetoksella.

Lama seuraa nousukautta. Laman aikana kannattamattomaksi muuttunut toiminta korvautuu kannattavalla.

Kuluttaja päättää mikä on kannattavaa. Harkitse tarkkaan mitä ostat ja millä perusteella. Sinä päätät keitä on huomisen markkinoilla.

Laman aikana vuokratyövoiman kysyntä kasvanee. Tämä antaa vallan vuokratyöntekijälle. Mieti kuka ansaitsee sinut.

Älä armahda kasinokapitalistia. Ne jotka ovat nousukauden aikana ottaneet turhia riskejä kärsivät laman aikana. Anna mahdollisuus kestävälle kehitykselle myös taloudessa äläkä tue pilaantuneen liiketoiminnan pelastamista verorahoista.

Nousukausi on ollut kulutuskulttuurin aikaa. Viettäkäämme nyt kesän jälkeen talvea. Voimme käpertyä läheistemme viereen, elää yksinkertaisemmin ja miettiä mikä oikein on olennaista. Antaa laman pakkasten paukkua ulkona.

Ja muista: jos tuttavasi kärsii tästä pakkasesta niin ota hänet sisälle lämpimään ja pelatkaa vaikka shakkia.

Yhdessäolon arvo ei putoa pörssissä."



Aika kovaa tekstiä! Mitä mieltä te itse olette: kuluttaako vai ruokkiako lamaa?
vasiliisa kirjoitti 12.01.2009 - 15:34
Niin, kyllä hyvinvointi meillä jossain määrin perustuu siihen, että ihmiset kuluttavat. Itse olen sitä mieltä, että harkitseva kuluttaminen on parempi kuin kuluttamatta jättäminen. En nimittäin ole ihan valmis luopumaan länsimaisesta elämäntyylistä :/

Mutta siinä harkitsevuudessa meillä useimmilla olis luultavasti parantamisen varaa!
Jamy kirjoitti 13.01.2009 - 18:28
Kuulostaa jotenkin todella hullulta, että nyt pitäisi alkaa kuluttamaan. Jos miettii, minkä verran ostovoimaa suurimmalla osalla suomalaisista on, niin tekisikö se edes huomattavaa parannusta talouteen, kun miettii esim. USA:n taloustilannetta? Toisaalta on mielestäni melkein jopa vastuutonta kannustaa kuluttamaan juuri nyt, jos miettii minkälaiset seuraukset velkautumisesta voi olla.

Mikä ihme ylipäätään saisi järkevän ihmisen alkaamaan kuluttaa juuri nyt enemmän, kun juuri nyt rahaa pitäisi jäädä säästöön? Miksi ihmeessä alkaisin tuhlata enemmän Suomen talouden vuoksi, jotta joku iso firman pomo ei menetä miljoonia vanhan miljoonakasan päältä? Kulutus kuuluu talouteen, mutta en kuitenkaan uhraisi omaa elämääni talouden takia. Toki tekisi mieli tuhlata siinä mielessä, että joku tavallinen ihminen säilyttäisi työpaikkansa, mutta sekään ole minusta tarpeeksi suuri syy sille, että ottaisin sen riskin, että koko elämäni kärsisi siitä.

En ole talousekspertti, mutta tässä oamt ajatukseni maalaisjärjen pohjalta=)
isla kirjoitti 19.01.2009 - 12:56
vasiliisa: niinpä! Tuo harkitsevuus on kyllä ihan avainsana tässä asiassa. Ristiriitaiselta vain tuntuu se, että päättäjät kehottavat kuluttamaan, vaikkei siihen olisi tarvetta

jamy: Olen kyllä ihan samoilla linjoilla. Ja kun miettii yltiöpäisen kulutuksen ympäristövaikutuksia, niin onko kuitenkin parempi antaa talouden kärvistellä? Jatkuva talouden 4prosentin kasvu tuntuu jotenkin täysin epäloogiselta ajatuksena, vaikken itsekään ole ihan kartalla siitä, miten tämä talous pyörii.
Piatta kirjoitti 21.01.2009 - 13:31
Mulla on sulle mun blogissa haaste (:
Ruoki Lamaa kirjoitti 07.02.2009 - 20:32
Ruoki lamaa ja vedä matto alta kaikilta näiltä “herroilta”, jotka ovat käyttäneet sinua hyväkseen viimeiset 20 vuotta! Kun sinä menet töihin nälkäpalkalla maksaaksesi 30 vuoden asuntolainaa - vaikka asunto onkin vain pakollinen elämisen väline - he käärivät voitot ja ajavat sadan tonnin katumaasturilla. Nyt sinun käsketään kuluttaa, jotta he voivat jatkaa sikailuaan ja pitää sinua edelleen talutusnuorassaan.

Nykyinen systeemi on kuitenkin väistämättä kaatumassa: kapitalismi kuolee ja jättää tilaa inhimillisemmälle elämäntavalle. Siksi ruoki lamaa ja kaada systeemi, vaikka joutuisitkin kärsimään muutaman vuoden, sillä niin rakennat paremman ja oikeudenmukaisemman maailman lapsillesi.


Tässä muutama vinkki ja miettimisen aihe:

AUTOT: Jos tarvitset välttämättä auton, älä osta uutta, ja vältä kuin rutto autotaloja, myös käytettyjen autojen autotaloja. Ne ovat jo tarpeeksi meitä huijanneet! Autot eivät tarvitse huoltoa turhaan, vaikka sinulle onkin uskoteltu, että öljyt pitää vaihtaa joka kadunkulmassa. Se on puppua! Näin halutaan vain pyörittää tyhmien ihmisten autokarusellia. Jos välttämättä tarvitset auton, osta yksityiseltä myyjältä ja autat samalla lähimmäistä, joka voi olla vaikeuksissa (mutta varo autojobbareita ja muita kakaramaisia tyhjäpäitä). Älä osta “pippelinjatketta”: katumaasturia, luksusmerkkiä tai teinituuninkipeliä.

BENSIINI: Älä osta enempää kuin tarvitset, älä aja turhaa rallia; kauppoja löytyy läheltäkin ja luonto säästyy. Ajatus, jonka mukaan olet jos ajat ja olet mitä ajat, on osoitus järjen köyhyydestä!

DEODORANTIT: Ja kosmetiikka ovat OK, mutta ilman liioittelua. Älä usko, että voit parantaa ulkonäköäsi niiden avulla, se on markkinamiesten keksintöä. Siisti ihminen on paljon viehättävämpi kuin idiootti, joka uskoo, että 50 euron ihmevoide poistaa rypyt.
Vältä myös kosmetiikkaa, jota on testattu eläinkokeiden avulla; mieti miltä sinusta tuntuisi, jos eläinparka olisi vaikka lapsesi!

ELEKTRONIIKKA: Jopa koirillakin on jo kännyköitä, ja siksi sinullekin kerrotaan, että nyt tarvitset tätä uutta mallia, joka “ajaa lisäksi parran ja piereskelee”. Sama pätee televisioihin ja muihin turhiin pastakoneisiin. On ihmisiä, jotka ostavat navigaattorin vain siksi, että sen saa halvalla, vaikka heidän autoilunsa rajoittuukin kotipihasta naapurikaupunginosaan .

KAUPAT: Jätti sitä ja jätti tätä, elämyskeskuksia ja hypermarketteja, joiden paristakymmenestä kassasta kolme on auki. Sinua vedätetään! Osta vain sitä, mitä tarvitset, älä lähde shoppailemaan huvin vuoksi. Jos haluat välttämättä kuluttaa ylimääräistä, katsele ympärillesi ja näet ihmisiä, joita voit auttaa. Ja kieltämättä autat samalla myös egoasi, kun teet muutakin kuin täytät roskalaatikoita turhaan hankitulla tavaralla.

LUKSUS: Jos tavaraa hankitaan vain näyttämisen halusta, on jotain pahasti vialla. Laatu on hyvä asia, mutta näyttämisenhalu tässäkin yhteydessä “pippelinjatketta”.

MATKAILU: Onko ihan pakko mennä kahville Pariisiin, perhelomalle Costa Del Soliin tai seikkailemaan Itä-Aasiaan? Valtaosa näistä “maailmanmatkaajista” ei edes tiedä, kuinka hienoja kohteita on kotimaassakin. Vältä turhaa matkailua ja säästät luontoa. Kun lentokone nousee kiitoradalta ilmaan, sen päästöt vastaavat 1200 autoa, jotka käyvät yhtäjaksoisesti 24 tunnin ajan ilman katalysaattoria. Mene junalla!

PANKIT: Ovat laillistettua rikollistoimintaa. “Teemme sen mahdolliseksi” tarkoittaa, että jos haluat lainaa ja sinulla on kaikenmaailman vakuudet, siitä vaan, mutta myöhemmin palautat summan runsaiden korkojen kera tietenkin. Ja mitä varten? Jotta pappa voi hankkia menopelikseen ärhäkän moottoripyörän tai nuoripari lentää nauttimaan pizzaa rantatavernaan. Mutta jos on tosiaan lottovoitto syntyä Suomeen, minkä ihmeen takia kaikki karkaavat täältä vaikka lainarahalla?

TALOT: Uusi talo ei muuta elämääsi. Ja omistaminenkin loppuu, kun päiväsi päättyvät. Valtaosa asuntokaupoista tehdään, kun kaivataan jännitystä elämään tai täytettä sisäiseen tyhjyyteen. Älä nouse oravanpyörään! Kun otat asuntolainan, pankki kiittää ja sinä olet talutusnuorassa seuraavat 30 vuotta.
Kaisa kirjoitti 08.02.2009 - 15:04
Mielestäni koko "lama" on hypetyksen tuote. Talouskasvu ei ole ilmeisesti miinuksella, vaan sen KASVU on pysähtynyt. Eivätkö ihmiset tajua, ettei aina tarvitse tai edes voi olla talouskasvua. Jos ollaan edelleen ns. plussan puolella, eikö se koskaan riitä? Kuluttamisen pitäisi aina kasvaa, tuottojen pitäisi kasvaa, eivätkä ne voi kasvaa loputtomiin! Varsinkin tässä ilmastollisessa tilanteessa kuluttaminen ei yksinkertaisesti voi kasvaa kokoajan. Firmat ikäänkuin reagoivat siihen, että sittenkun se lama tulee. Ja sen takia menetettään työpaikkoja ja työpaikkojen mukana ostovoimaa. No, sillä menolla se lama kyllä varmasti tuleekin.
isla kirjoitti 09.02.2009 - 21:10
ruoki lamaa: Aika samoilla linjoilla mennään. Kuitenkaan ei pidä unohtaa, että lamalla on oikeastikin varjopuolensa (muutakin kuin että isojen herrojen talous kärsii), joita en odota innolla. Vastaisuudessa näin pitkät kommentit voisi linkittää - tää taitaa kuitenkin olla joltain sivulta kopsattu vaikka olisikin oma tekstisi?

kaisa: Kyllä yritykset on nyt ihan oikeasti kovilla, eikä lamaa pidä turhaan vähätellä. Vika on tässä koko systeemissä, mutta en tiedä kaatuuko se tässä kriisissä - tuskin kuitenkaan näin vähästä.
Jamy kirjoitti 26.02.2009 - 18:51
Harmillisen harvoin tämä päivittyy= (
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code